Kaapelitehdas

Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva Kaapelitehdas on Suomen suurin kulttuurikeskus. Viisi hehtaaria rouheaa tehdasmiljöötä tarjoaa runsaasti tekemistä, näkemistä ja kokemista kaikille kulttuurin ystäville.

Valmistuessaan vuonna 1954 Kaapelitehdas oli Suomen suurin rakennus. Sen uumenissa valmistettiin aluksi mm. merikaapelia, sittemmin siellä toimi Suomen ensimmäinen supertietokone. Myös Nokian matkapuhelinkehitystyö käynnistyi Kaapelitehtaalla. Tehdas- ja tietoliikennetoiminnan loputtua 1980-luvun lopussa kulttuuriväki saapui pensselit, soittimet ja luovat ideat mukanansa Kaapelitehtaan tyhjentyneille käytäville.

Nykyään Kaapelitehtaalla työskentelee satoja luovan alan vuokralaisia. 

Kaapelitehtaalla on yhdeksän vuokrattavaa tilaa, joissa järjestetään festivaaleja, seminaareja, kokouksia, messuja, näyttelyitä ja juhlia ympäri vuoden. Myös osa vuokralaisistamme vuokraa tilojaan lyhytaikaiseen tapahtumakäyttöön.

Kaapelitehdas on uusiutunut helmikuussa 2022 avatun Tanssin talon myötä.

Vuosittain elokuussa järjestettävä Kaapelitehtaan Taiteiden yö on talon toimijoiden yhteinen iso syyskauden avaus, jonka aikana Kaapelitehtaalla vierailee tuhansia ihmisiä. 

Käy tutustumassa Kaapelitehtaan eri toimijoihin, ja katsomassa mitä kaikkea Kaapelitehtaalla tapahtuu: www.kaapelitehdas.fi !

Katso myös:

Kiinteistö Oy Kaapelitalo on perustettu vuonna 1991. Jokainen kulttuurikeskuksemme on täynnä tarinoita ja luovien alojen vuokralaisia.

Etsitkö työhuonetta tai tilaa tapahtumallesi tai yrityksellesi?