Suvilahden katutaiteen avoin maalauspaikka siirtyy uudelle graffitiaidalle
Suvilahden kulttuurikeskuksessa avautuu uusi graffitiaita lauantaina 25.5.2019. Uusi aita sijaitsee Kalasataman sähköaseman ympärillä Sörnäisten rantatien läheisyydessä. Aidassa on vapaata maalauspintaa 300m². Uuden aidan avautuessa muut luvalliset maalauspaikat Suvilahdessa poistuvat käytöstä.
Helsingin ensimmäinen luvallinen graffitiaita avattiin Suvilahden kulttuurikeskukseen ja Sompasaareen 2007. Aita saavutti heti suuren suosion. Suvilahden alueella graffititaide on muodostunut leimalliseksi osaksi alueen ilmettä. Suvilahdessa toimii graffitien maalaamiseen tarvikkeita myyvä kauppa ja galleria Make Your Mark. Katutaide näkyy myös osana alueella järjestettäviä isoja yleisötapahtumia.
Luvallisia maalauspaikkoja Suvilahdessa ovat viime vuosina olleet kaasukellojen puinen työmaa-aita ja Kalasataman sähköaseman työmaa-aita. Muita luvallisia paikkoja talojen ja kaasukellojen seinissä tai muureissa ei ole. Suvilahti DYI skeittipuisto ei ole osa Suvilahden kulttuurikeskusta, vaan sen katutaidekulttuurista ja maalausten luvallisuudesta vastaa Suomen Rullalautaliitto.
Vuonna 2007 Suvilahden graffitiaidan avautuessa luvalliselle maalaukselle laadittiin säännöt. Vuosien saatossa ne ovat unohtuneet tai niistä ei enää välitetä. Nyt keväällä 2019 uuden graffitiaidan avautuessa säännöt otetaan uudestaan käyttöön, ja niiden noudattamista valvotaan.
Kaasukellojen työmaa-aidan maalaus ei ole jatkossa enää luvallista. Teräksinen kaasukello sekä rakennusten seinät putsataan ja pidetään jatkossa historiallisessa asussaan, kuten alueen suojelumääräykset edellyttävät.
- Katutaide ja graffitit kuuluvat Suvilahteen ja ovat osa alueen ilmettä. Katutaiteeseen kuuluu totta kai myös ripaus anarkismia, mutta suojeltujen rakennusten seinien ja luonnon kivistä tehtyjen muurien maalaus ei ole OK. Luvattomia maalauksia katsotaan jatkossa vahingontekona ja ilkivaltana ja niihin puututaan, toteaa myyntipäällikkö Jouni Kärki Suvilahden aluetta hallinnoivasta Kiinteistö Oy Kaapelitalosta.
Syksyllä 2019 uuden katutaideaidan viereen tulee väliaikainen työmaa-aita, joka varataan myös maalauskäyttöön. Aita on maalareiden käytettävissä vuoteen 2022 asti.
Suvilahden graffitiaidan avajaiset ja graffitikilpailu: Kuusi suomalaisen katutaiteen huippua kisaa Suvilahden graffitiaidan avajaisissa luovuudessa ja maalaustaidossa.
Lauantaina 25.5. klo 9-16
Sörnäisten rantatie 22, 00530 Helsinki
Lisätietoja:
Myyntipäällikkö Jouni Kärki, Kiinteistö Oy Kaapelitalo, jouni.karki(at)kaapelitehdas.fi
Mediatuottaja Antti Salminen, Helsingin kaupunki, Kulttuuri ja vapaa-aika / nuoriso, antti.j.salminen(at)hel.fi
suvilahti.fi
supafly.munstadi.fi
helensahkoverkko.fi/graffiti
Kuva: Helsinki street art office Supafly / Suvilahden graffitiseinä vuonna 2016