Uutisia

Blogi 12.12.2013

TEH-vuosi 2013

Palasin vastikään Trans Europe Hallesin kokouksesta, järjestysnumeroltaan 76, Marseillesta La Frichestä. Tämän kertainen kokous summaa mukavasti oikeastaan koko vuoden teeman itselleni. TEH on itseasiassa ollut nousevana trendinä oman työni osana jo edellisestä syksystä lähtien, mutta vuoden vaihteessa suorittamani työvaihto aloitti yhä voimistuvan spiraalin kohti eurooppalaisen ”vapaan” kulttuurikeskuspolitiikan ydintä. Oli ilo päättää syventyminen tämän kentän filosofiaan järjestön 30-vuotisjuhlien muodossa.

Kuva poistettu.

Juhlat itseasiassa toimivat hienona analogiana järjestön toiminnalle; tehdään itse koska kukaan muu ei tee! Kokous huipentui hienoon Cabaret-iltaan, jonka käsikirjoituksen, teknisen toteutuksen ja myös näyttelytyön suorittivat järjestön perustajat ja jäsenet itse, ja mikä parasta huimalla ammattitaidolla. Toki tapahtumaan olisi voitu järjestää (tai ostaa) ulkopuolista ohjelmaa puheiden sekaan (jotka loistivat poissaolollaan), mutta yhdessä tekeminen on selvästi parhaiten jäsenten etuja ajava ja tavoitteita toteuttava toiminnan muoto! Jopa siinä määrin, että itse uutena tulokkaana olin jopa hieman kade siitä, etten ollut osana näytöstä.

Kuva poistettu.

Vuoteeni on nyt kuulunut työvaihdon lisäksi siis kevätkokous Riikassa, kesäleiri Ozussa ja tämä marraskuinen kokous Etelä-Ranskassa. Etuna tässä intensiivisessä perehtymisessä on nopea tutustuminen sekä järjestön toimintaan, että ennen kaikkea sen toiminnan mahdollistaviin ihmisiin. Kokousten perhemäinen henki avautui nyt aivan uudella tavalla kun tunsin ihmisiä jo ennakkoon ja myös heidän edustamansa keskukset ja työt olivat tuttuja.

Kuva poistettu.

TEHin toiminta avautuu joskus hieman hankalasti ulkopuoliselle kuulijalle. Siitä on mahdolista päästä jyvällä lähinnä osallistumalla heidän toimintaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi merkitystä. Tapaamiset ovat keskusten hallinnolle ja johdolle hyvä paikka peilata omaa toimintaansa kansainvälisiin kumppaneihin ja käydä rakentavia keskusteluja käytännön toiminnan parantamisesta. Itse näen kuitenkin olennaisimpana sen ideologisen vuoropuhelun, jonka kautta oman keskuksen olemassaolon pystyy perustelemaan paremmin.

Kuva poistettu.

TEHin sivuilla on uudistettu versio verkoston resursseista. Resurssikirjaston tarkoituksena on tarjota keskusten työntekijöiden ja taiteilijoiden osaamista kaikille niitä tarvitseville. Oma vähäinen osallistumiseni on tarjota käytännön myyntityön opastusta kulttuurialan työntekijöille. Lopullinen versio on vielä kesken, mutta tässä vielä kuva aiheesta.

Kuva poistettu.

The Resource: http://www.teh.net/TheResource/tabid/296/Default.aspx

Katso myös:

Kiinteistö Oy Kaapelitalo on perustettu vuonna 1991. Jokainen kulttuurikeskuksemme on täynnä tarinoita ja luovien alojen vuokralaisia.

Etsitkö työhuonetta tai tilaa tapahtumallesi tai yrityksellesi?