Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin uuden kaupunkistrategian 27.8.2025. Uudessa strategiassa nostetaan näkyvästi esiin kaupungin tahtotila avata tiloja kulttuurille. Ennen kaikkea tilojen avaaminen kulttuurin väliaikaiskäyttöä varten mainitaan useaan otteeseen.

Tervehdin ilolla kaupungin halua hyödyntää tyhjiä tilojaan kulttuurin hyväksi, mutta suhtaudun varauksella sanavalintaan ”väliaikaiskäyttö” yleisterminä tilojen avaamiselle uuteen käyttöön. Käytännössä tilojen avaamiseen liittyvät vaihtoehdot ovat hyvin moninaisia ja kokemukset Euroopasta kertovat, että turhan usein termistä ”väliaikaiskäyttö” on muodostunut itsensä toteuttava ennustus, vaikka näin ei olisi tarvinnutkaan olla. Esimerkkinä käyköön Interzona-kulttuurikeskus, joka otti käyttöönsä Veronan kaupungin hylätyt veturihallit. Interzonan määrätietoisen ja vuosikausia jatkuneen työn hedelmänä veturihallien naapurusto alkoi elävöityä ja houkuttaa yhä enemmän kävijöitä ja sitä myöten myös kiinteistökehittäjiä. Lopulta Interzona joutui jättämään pitkään kehittämänsä tilat. Syyksi annettiin se, että alun perinkin heille myönnetty lupa tilojen käyttöön oli vain väliaikainen.

Jotta Interzonan kaltaisilta kohtaloilta vältyttäisiin Helsingissä ja Suomessa, tulisi päättäjien tunnistaa jo tiloja avatessa, onko kyseessä todellakin väliaikainen käyttö, pysyvä käyttötarkoituksenmuutos vai onko lopullinen käyttötarkoitus vielä auki, jolloin voitaisiin puhua esimerkiksi kokeilukäytöstä. Itsestään selvästi väliaikaiskäyttöä ovat esimerkiksi viime aikoina ihastusta herättäneet purkutaidekohteet. Pysyväiskäytön näkyviä esimerkkejä ovat Kaapelitehdas, Suvilahti ja N10, jotka kaikki on KAAPELIn johdolla muutettu pysyvästi taiteen, kulttuurin ja luovien alojen tiloiksi. Ilahduttavasti myös kokeilukäyttöä on ilmaantunut. Esimerkiksi Helsingin kaupunkitilat on kokeilumielessä ottanut käyttöön Harjun entisen ruumishuoneen, jossa on kuluneena kesänä järjestetty mm. konsertteja ja pidetty kahvilatoimintaa. Vasta aika näyttää, muodostuuko tästä käytöstä pysyvää.

Uskon siis, että niin väliaikaiskäytölle, kokeilukäytölle kuin pysyvällekin käytölle on tarvetta. Uuden käytön luonteen pysyvyyden tuominen esille jo alkuvaiheessa olisi kuitenkin reilua niin käyttäjille kuin kaupunkilaisillekin, jotka tiloissa vierailevat. Odotukset olisivat realistiset, ja niin käyttäjät kuin asiakkaatkin tietäisivät, että he voisivat omalla aktiivisuudellaan vaikuttaa käyttötarkoituksen muutoksen pysyvyyteen, jos kyseessä olisi kokeilukäyttö. Myös kaupungin toimintaan tällainen jaottelu toisi ryhtiä, koska kukin vaihtoehto vaatii erilaisia toimenpiteitä. Kokeilukäyttö voisi myös olla kaupunkisuunnittelun väline, jolla ammentaa lisätietoa kaupunkilaisten tahtotilasta ennen pysyvien ratkaisujen tekemistä.

Ainakin Ranskassa ja Italiassa tällaisia tilojen avaamiseen liittyviä harmaansävyjä jo tunnistetaan. Ranskassa on vakiintuneita yhdistysmuotoisia toimijoita, kuten ”Base Commune” tai ”Yes we camp”, jotka ottavat tyhjiä rakennuksia tai niiden kivijalkoja hallintaansa ja elävöittävät niitä. Esimerkiksi Base Commune listaa neljä erilaista kaupunkikehityksellistä tavoitetta toiminnalleen: 1. ”urbanisme temporaire” -väliaikaiskäytölle on määritelty alku- ja loppuajankohta eikä yhdityksen aktiviteeteilla pyritä vaikuttamaan tilan jatkokäyttöön, 2. ”urbanisme transitoire” viittaa yhdistyksen toimintaan, joka aktiivisesti pyrkii vaikuttamaan tilan tulevaan käyttötarkoitukseen, 3. ”urbanisme tactique” tavoittelee julkisen tilan viihtyvyyden parantamista, ja 4. ”urbanisme éphémère” tuo tapahtumallisuutta kaupunkitilaan.

Myös Milanon kaupunki on ottanut käyttöönsä kokeilevia käytäntöjä muuttaessaan kaupunkitilaa. Pingispöytä ja maahan maalatut värit yhdistettynä kaupunginosayhdistysten toimintaan ovat edeltäneet pysyvien ja kalliiden muutosten tekemistä. Niin Ranskassa kuin Italiassa on myös ymmärretty, että kaupunkilaisten sitouttaminen muutosprosesseihin on olennaista onnistumiselle.

Ranskassa toimivan Base Communen kohdalla on myös mielenkiintoista, että se on onnistunut kääntämään tilojen väliaikaiskäytön liiketoimintamallin päälaelleen. Sen sijaan, että he vuokraisivat tilaa omistajilta, he tarjoutuvat rahaa vastaan kattamaan tilan ylläpitokustannukset väliaikaiskäytön ajaksi. Omistajille tarjous ei ole huono. Tilat pysyvät ensinnäkin paremmassa kunnossa, kun niitä käytetään. Väliaikaiskäyttö synnyttää alueelle positiivista toimintaa ja parhaimmillaan väliaikaiskäyttö synnyttää ideoita jatkokäytölle.

Toivottavasti Helsingin uusi kaupunkistrategia johtaa myös meillä entistä ketterämpien käytäntöjen omaksumiseen, kun tiloja avataan kulttuurin käyttöön.

- Kai Huotari, KAAPELIn toimitusjohtaja