Uutisia

Blogi 19.5.2017

Yhdessä kohti Tanssin taloa

Blogi uudestaan käyntiin! Kiinteistö Oy Kaapelitalon blogi aktivoidaan uudelleen. Sen kautta on tarkoitus kommunikoida Kaapelitalon vuokralaisille ja muille sidosryhmille yritystä koskettelevista ajankohtaisista asioista vähintään kuukausittain. Kirjoittajina toimivat Kaapelitalon työntekijät.

Asset#7HkAcvKkCPiucPRsQyTIVG

Julkaisimme maaliskuun puolivälissä Tanssin talon hankesuunnitelman (ladattavissa täältä), ja kutsuimme samalla Kaapelitehtaan vuokralaiset kommentoimaan ja osallistumaan hankkeen suunnitteluun. Projektihan ulottuu merkittäviltä osin vanhan tehdasrakennuksen puolelle ja erityisesti sisäpihan kattamisella on suuri vaikutus koko rakennuksen toimintaan. Näin ollen on keskeistä, että nykyiset vuokralaiset saadaan mukaan vaikuttamaan hankkeen suunnitteluratkaisuihin.

Tätä vuorovaikutusta vauhdittaaksemme aloitimme huhtikuussa temaattiset vuokralaistyöpajat, jotka jatkuvat toukokuun loppuun. Lisäksi olemme saaneet Kaapelitalon toimistolle vuokralaisten kannanottoja niin kirjallisesti kuin tapaamisten muodossa.

On ollut ilo huomata, että poikkeuksetta kaikki ovat suhtautuneet itse Tanssin taloon hyvin myönteisesti. Toki kriittisiäkin kommentteja on tullut, ja juuri ne ovatkin olleet tervetulleita, sillä ne auttavat parantamaan nykyistä suunnitelmaa. Huolet ovat koskeneet lähinnä sisäpihan kattamista. Erityisesti kuvataiteilijat ovat olleet huolissaan siitä, että kate estäisi luonnonvalon pääsyn ateljeetiloihin sekä ateljeetilojen tuulettamisen. Tältä osin huoli on turha. Ensinnäkin kate on tarkoitus toteuttaa lasista ja lähtökohta on se, ettei se estä luonnonvalon pääsyä sen alapuolisiin sisäpihan osiin, etenkin kun se on suunniteltu varustettavaksi sähkölämmityksellä, joka ehkäisee lumen kasautumisen sen päälle.

Toisekseen kate on tarkoitus asentaa toisen ja kolmannen kerroksen välisen nosturikiskon korkeudelle. Jos tässä suunnitelmassa voidaan pysyä koko sisäpihan osalta, ei katteen alle jää ainuttakaan kuvataiteilija-ateljeeta. Jos taas paloteknisistä tai muista syistä katetta joudutaan jossain kohtaa nostamaan ylemmäs ja tämän seurauksena joidenkin ateljeetilojen työskentelyolosuhteet olennaisesti huonontuvat, löydämme näiden tilojen vuokralaisille varmasti toisen korvaavan tilan.

Vuokralaisten toinen huolenaihe on koskenut logistiikkaa, joka suunnitelman mukaan on tarkoitus kääntää sisäpihalta ulkokehälle. Jotta tämä onnistuisi on pyrkimyksenä taata kulkuväylät suurimmille tavarahisseille ulkokehältä. B-hissille on jo nyt pääsy V-aulan kautta Tallberginkadulta. Aikomuksena olisi siis avata reitti E-hissille Tammasaarenkadulta maan tasolta (ei näy vielä ylläolevassa kuvassa) ja kääntää F-hissin huolto sisäpihan puolelta museoiden nykyisen pääsisäänkäynnin kohdalle. C-kellariin on ajateltu rakennettavan sisäänajoramppi Tammasaarenkadulle ja ulosajoramppi Tallberginkadulle.

Tämä ratkaisu auttaisi etenkin bändejä. Näin varahisseistä vain D-hissiin ja porrashisseistä vain A-hissiin olisi kulku ainoastaan sisiäpihalta. Uskomme, että tällaisella ratkaisulla logistiikka paranisi nykyisestä, koska reittimahdollisuudet lisääntyisivät. Vuokralaisten toiveesta olemme kuitenkin aloittaneet liikennemäärien systemaattisen tilastoinnin ja tulemme selvittämään porraskohtaisesti vuokralaistemme huolintatarpeet vuokralaisille lähetettävän kyselyn kautta. Lisäksi järjestämme kuvataiteilijoille omia vuorovaikutustilaisuuksia.

Aloitus on ollut siis hyvä, mutta projekti on vasta alussa, ja haluaisinkin kannustaa vuokralaisia olemaan myös jatkossa aktiivisesti yhteydessä meihin Kaapelitalon työntekijöihin ja esittämään ideoitaan, kritiikkiään, huoliaan ja toiveitaan. Näin pääsemme yhdessä rintamassa kohti Tanssin taloa.

- Kai Huotari, Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja

Kuva: JKMM Arkkitehdit Oy, Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy

Katso myös:

Kiinteistö Oy Kaapelitalo on perustettu vuonna 1991. Jokainen kulttuurikeskuksemme on täynnä tarinoita ja luovien alojen vuokralaisia.

Etsitkö työhuonetta tai tilaa tapahtumallesi tai yrityksellesi?