News

Uutiset 7.3.2018

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuotta 2018 ei ole ehtinyt kulua kuin pari kuukautta, mutta paljon on jo ehtinyt tapahtua – ja valtavasti lisää on luvassa.

Juhlat jatkuvat – nyt vuorossa Suvilahti 10 v.

Juuri kun olemme jättäneet Kaapelitehtaan 25-vuotisjuhlinnan taaksemme, on aika keskittyä juhlistamaan Suvilahden kymmenvuotista taivalta kulttuurikeskuksena. Vanha kaasutehdas tuli omistukseemme vuoden 2008 alussa, ja sen jälkeen alue on kokenut valtavan muodonmuutoksen. Seitsemän yhdeksästä rakennuksestamme on peruskorjattu, ja lukuisat vuokralaiset ja sadat tuhannet kävijät ovat ottaneet alueen omakseen.

Myös Suvilahden festivaalitarjonta on lisääntynyt vuosi vuodelta. Tämä on noteerattu kaupungintalolla, sillä viime vuonna julkistetussa kaupunkistrategiassa nostettiin esille Suvilahden alueen kehittäminen kansainvälisesti erottuvaksi, pysyväksi tapahtuma-alueeksi, ja selvitystyö sen osalta on edistynyt vauhdilla tammi-helmikuussa. Toivottavasti tämä työ antaa potkua myös kaasukellojen jatkosuunnitelmille. Kuluneen kymmenen vuoden aikana myös Suvilahden viereinen Kalasataman asuinalue on alkanut löytää muotoaan ja asukkaitaan. Toivotamme heidät kaikki tervetulleiksi  aloittamaan Suvilahden juhlintaa Taiteiden yönä. Varsinaiset juhlat pidetään syyskuun lopussa ja juhlakirjaakin pukkaa, mutta palataan näihin asioihin lähemmin kesän jälkeen.

Tanssin talo -projektin seuraavat askeleet ja “Pikku Pässi"

Kaapelitehtaalla on alkuvuonna jatkettu kuumeisesti Tanssin talon suunnittelua, jotta rakentamisvaihe saataisiin käyntiin kesällä suunnitelman mukaisesti. Lopullinen aloitusajankohta riippuu kuitenkin hankekaavan vahvistumisesta. Suunnittelua on tehty kovassa kustannuspaineessa, sillä rakennuskustannusindeksi on noussut pääkaupunkiseudulla rajusti viimeisen parin vuoden aikana. Aikomuksenamme on esitellä päivitetyt suunnitelmat maaliskuun loppupuolella tai viimeistään huhtikuun alussa.

Tanssin talo -projektiin liittyen yhtiö vuokrasi viereisen Helenin voimalaitoksen tontilla sijaitsevan toimistorakennuksen väistötilaksi Kaapelitehtaan vuokralaisille. Olemme ristineet talon alustavasti “Pikku Pässiksi” sen saaren mukaan, jonka päällä talo sijaitsee. Pikku Pässin tiloja tarjotaan ensisijaisesti niille vuokralaisille, jotka suoraan kärsivät Tanssin talon rakennusaikaisesta melusta tai muusta haitasta, mutta myös muut kiinnostuneet voivat olla yhteydessä isännöitsijäämme Soile Kaukolanderiin.

Pieniä suuria uudistuksia

Vuoden 2017 alkupuolella määrittelimme Kaapelitalon toimistolla tehtäväksemme vuokralaistemme toiminnan mahdollistamisen, kun aikaisemmin olimme nähneet missioksemme lähinnä tilojen tarjoamisen. Tällaiset linjaukset jäävät vain turhaksi sanahelinäksi, jos ne eivät johda konkreettisiin toimiin, ja siksi käytimme kohtuullisen määrän työtunteja viime vuoden aikana pohdintaan siitä, mitä kaikkea muuta yhtiö voisi tarjota käyttäjilleen kuin tiloja. Tähän ideointiin saimme paljon ajatuksia Tanssin talon suunnittelun puitteissa järjestetyistä työpajoista. Kiitokset vielä kaikille niihin osallistuneille. Nyt maaliskuussa tuomme ensimmäiset tämän työn hedelmät tarjolle.

Kaapelitehtaan C-aulaan, Rosebudin kirjakaupan ja ravintola Hima&Salin väliselle seinälle asennettiin helmikuun viimeisinä päivinä Postin pakettiautomaatti, johon voi paitsi tilata paketteja myös lähettää niitä. Jotta pakettiautomaatin takaseinä ei olisi jäänyt tuijottamaan kahvilan ikkunasta sisään, pyysimme Hima&Salin Anne Starck-Flinkin kanssa, että yksi taiteilijavuokralaisistamme, Matti Hagelberg, maalaisi kahvilan ikkunaan maalauksen. Mielestäni maalaus on todella onnistunut. Suurkiitos Matille hienosta työstä ja Annelle hyvästä yhteistyöstä jälleen kerran. Toivomme, että pakettiautomaatille löytyy käyttöä niin vuokralaisten kuin naapurustonkin keskuudesta.  

Kaapelin yhteiskäyttöauto, harmaa Skoda Fabian farmarimalli, on ollut Kaapelitoimiston väen koekäytössä jo viime vuoden lopulta lähtien, ja maaliskuusta lähtien tarjoamme sen vuokralaisten käyttöön. Käyttäjäksi voi rekisteröityä kuka tahansa Kaapelitehtaan toimija. Yhteyshenkilönä toimii hallinnon assistenttimme Liisa Karvinen. Toivomme auton tuovan helpotusta vuokralaisten arkeen: nyt ei tarvitse välttämättä enää tulla omalla autolla töihin, jos työpäivän aikana on jotain roudattavaa. Jos kaapelilaiset ottavat yhteiskäyttöauton omakseen ja sille löytyy paljon käyttöä, voimme laajentaa “autolaivuettamme" Kaapelitehtaalla ja tuoda yhteiskäyttöautot myös Suvilahteen.

Lisäksi maaliskuussa käynnistyi yhteistyössä Metropolian ammattikorkeakoulun kanssa Katiska-hanke. Se toimii Kaapelitehtaan ja Suvilahden alueilla kesään 2019 asti. Ensi vaiheessa projektin henkilökunta kartoittaa yhtiön vuokralaisten työharjoittelija- ja työllistämistarpeita sekä auttaa palkkatuen ja muiden työllistämisen tukimuotojen byrokratian kanssa. Samalla etsitään myös sopivia työelämäprojekteja Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Myöhemmässä vaiheessa niin Kaapelitehtaan kuin Suvilahdenkin nettisivuille on tarkoitus avata oma työharjoittelijoiden rekrytointiin keskittyvä sivusto. Uskomme, että vuokralaistemme parista moni opiskelija voi löytää mielenkiintoisen ja motivoivan harjoittelupaikan ja että harjoittelusta koituva hyöty on molemminpuolinen.

Vanhoja ja uusia ihmisiä

Kaapelitalon toimistolla ja hallinnossa on tapahtunut alkuvuodesta myös henkilömuutoksia. Tuotantokoordinaattorimme Aija Korhonen lähti kohti uusia haasteita maaliskuun alussa, ja hänen tilalleen olemme palkanneet kulttuurituottaja Katja Valpaksen. Haluan kiittää Aijaa kuluneista vuosista ja loistavasta työstä sekä toivottaa Katjan tervetulleeksi tiimiimme.

Myös Kaapelitalon hallituksessa on tapahtunut muutoksia. Tammikuun lopussa vietimme monivuotisten hallitusjäsentemme, Kimmo Helistön ja Jussi Ridanpään läksiäisiä. Heidän tilalleen hallitukseen valittiin Tuula Paalimäki ja Lasse Männistö. Helmikuun alussa Lauri Törhönen erosi hallituksen puheenjohtajan toimesta. Haluan kiittää Kimmoa ja Jussia heidän panoksestaan Kaapelitalon hallituksessa ja aivan erityisesti Lauria hänen omistautuneesta ja tärkeästä työstään Kaapelitalon puolesta. Lauri on ollut vaikuttamassa Kaapelitalon kehitykseen ensin vuokralaisena, sitten kaupunginvaltuutettuna ja lopuksi pitkäaikaisena hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän on ollut merkittävässä roolissa yhtiön historiassa niin suurissa päätöksissä, kuten Suvilahden haltuun ottaminen ja Tanssin talo -hankkeeseen sitoutuminen, kuin pienissäkin asioissa. Näistä Laurin viimeiseksi palvelukseksi puheenjohtajana jäi raitiolinja 8:n Länsisatamankadun pysäkin uudelleennimeämisen avittaminen. Elokuussa 2018 pysäkki nimetään uudelleen. Sen nimeksi tulee “Kaapelitehdas”. Kuinkas muuten?

- Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari

Kuva: Patrik Rastenberger, Flow Festival 2016

See also:

KAAPELI is set up in 1991. All our cultural centres are full of stories and creative tenants.

Are you looking for space for your event or an office or workspace?