Osallistuin kesäkuun alussa South by Southwest (SXSW) London -tapahtumaan. Austinista 1980-luvulla alkunsa saanut festivaali on kasvanut vuosikymmenten saatossa yhdeksi merkittävimmistä kulttuurin, median, teknologian ja liike-elämän trendejä käsittelevistä konferensseista. Vuonna 2025 se saapui Eurooppaan, kun SXSW London järjestettiin ensimmäistä kertaa.

Tämän vuoden konferenssin yksi mieleenpainuvimmista esityksistä oli Superstruct Entertainmentin Alex Mahonin puhe tapahtumien merkityksestä. Mahonin mukaan yksi aikamme paradokseista on se, että vaikka teknologia helpottaa ihmisten välistä yhteydenpitoa yhä edistyneemmillä ratkaisuilla, yksinäisyyttä koetaan silti enemmän kuin koskaan.

Brittiläinen Superstruct on yksi maailman suurimmista festivaalipromoottoreista, ja se omistaa myös Suvilahdessa järjestettävät Tuska ja Flow-festivaalit. Näin Mahonin esitys luonnollisesti myötäili yrityksen tarkoitusperiä. Hänen viestinsä oli kuitenkin linjassa myös KAAPELIn viime vuonna tekemän analyysin kanssa. 

Osana KAAPELIn strategiatyötä tunnistimme, että tapahtumille on ajassamme kasvava sosiaalinen kysyntä. Mediankäytön pirstaloituminen siten, että jokainen meistä päättää erikseen, mitä katsoo ja milloin katsoo, on vähentänyt yhteisesti kokemiamme asioita. Sosiaalinen media on syrjäyttänyt perinteiset tiedotusvälineet erityisesti nuorten keskuudessa. Yhtenäiskulttuuri on tiessään, kun edes iltauutiset tai aamulehti eivät saa suomalaisia enää yhteen.

Tapahtumat täyttävät näin syntynyttä tyhjiötä. Olipa kyseessä sitten Euroviisut, leijonien jääkiekko-ottelut tai kesäkuussa käynnistyvät jalkapallon MM-kisat, ne kaikki keräävät miljoonittain ihmisiä yhteen jännittämään ja kokemaan. Paikallistapahtumat musiikkifestivaaleista lasten kevätjuhliin ja kirpputoreihin ajavat samaa asiaa pienemmässä mittakaavassa.

Mahonin esittämien Superstructin tilastojen mukaan musiikkifestivaaleilla on vielä yksi erityinen piirre, joka lisää niiden tenhoa. Siinä missä internet ja sosiaalinen media, joiden piti kaataa ihmistenvälisiä raja-aitoja, ovat kääntyneet sosiaalisia kuplia vahvistaviksi kaikukopiksi, festivaalit ovat muodostuneet kohtaamispaikoiksi ilman sosiaalisia raja-aitoja, joissa ihmiset eivät koe tulevansa kategorisoiduiksi. 

Konserttilavan edessä bailaavat vierekkäin investointipankkiiri ja sairaanhoitaja, ja kaikilla on hauskaa. Näin siitäkin huolimatta, että ihmiset tulevat festivaaleille kännykkä kourassaan. Mahonin mukaan festivaalikävijät eivät käytä kännykkäänsä eristäytyäkseen muista, vaan käyttävät sitä kokemansa jakamiseen ja yhteydenpitoon muiden festivaalikävijöiden kanssa. Superstruct ei rajoitakaan kännyköiden käyttöä festivaaleillaan, kuten esimerkiksi perinteisissä konserteissa on tapana tehdä, vaan hyödyntää niitä festivaalikokemuksen parantamiseksi.

Mahonin viestissä oli mielestäni jotain vahvaa, jota meidän kaikkien kulttuurialalla toimivien olisi hyvä muistaa: tuodaan ihmisiä yhteen yhdenvertaisesti, ja syleillään uutta teknologiaa luottaen sisällön voimaan ja kävijöiden arvostelukykyyn.

- Kai Huotari, KAAPELIn toimitusjohtaja