“Matkiminen on imartelun vilpittömin muoto”, kirjoitti Charles Caleb Colton teoksessaan Lacon vuodelta 1820. Lausahdus palautui mieleeni, kun isännöimme syyskuun puolivälissä Creative Land Trust Summit -tapahtumaa Kaapelitehtaalla. Tapahtuma keräsi yhteen noin 100 kulttuurialan ammattilaista 34 eri kaupungista neljältä mantereelta pohtimaan, kuinka taiteilijoille, kulttuuriorganisaatioille ja luovan alan toimijoille voidaan taata kohtuuhintaisia työskentelytiloja. Keskiössä oli mm. hyväksi koettujen ratkaisujen jakaminen.

Minulle tarjoutui mahdollisuus pitää tapahtumassa puheenvuoro kansainvälisen yhteistyön tarpeellisuudesta, ja puheeni punainen lanka kietoutui sen ajatuksen ympärille, että olemme sitä vahvempia, mitä enemmän olemme valmiit toisiltamme oppimaan. KAAPELI perustettiin 35 vuotta sitten Suomen pahimman talouslaman kynnyksellä. Hyvät neuvot olivat tarpeen, kun rahaa ei enää ollut ja 1970-luvulle asti Suomen suurin rakennus tuli konvertoida kulttuurikäyttöön. Oppia lähdettiinkin hakemaan ulkomailta sekä muilta yhteiskunnan sektoreilta.

KAAPELIn omistamiseen perustuva liiketoimintamalli sai inspiraationsa kunnallisesta asuntorakentamisesta, ja niitä hallinnoivista yhtiöistä. Miksei myös kulttuurikeskusta voisi pyörittää samalla periaatteella? Tätä päätettiin yrittää, ja Kaapelitehtaan kiinteistö annettiin kaupungin perustamalle kiinteistöyhtiölle. Tiloista saatavien vuokratulojen laskettiin riittävän paitsi tilojen peruskorjaamiseen myös yhtiön toiminnan pyörittämiseen.  

Peruskorjaus päätettiin toteuttaa perinteisen täydellisen saneerauksen sijasta vaiheittaisesti niin, ettei kulttuurikeskusta missään vaiheessa tarvinnut sulkea, ja korjaamalla talotekniikkaa vasta, kun sen käyttöikä tuli tiensä päähän. Näin säästettiin kustannuksissa eikä vuokratuloihin tullut katkosta. Mallia otettiin eurooppalaisten teollisiin kiinteistöihin sijoittuneiden kulttuurikeskusten kokemuksista.

Kun peruskorjausten ja Suomen talouden elpymisen myötä Kaapelitehtaan vuokrat alkoivat nousta kulttuurivuokralaisten tavoittamattomiin vuosituhanteen vaihteessa, oli KAAPELIn jälleen otettava mallia ulkopuolelta. Vuokraporrastuksen esimerkki löytyi kauppakeskuksista, joiden houkuttelevuus perustuu monipuoliseen palveluntarjontaan, vaikka kaikki palveluntarjoajat eivät pystyisitkään maksamaan korkeinta mahdollista vuokraa.

Tämän jälkeen olemme KAAPELIlla inspiroituneet lukemattomia kertoja eurooppalaisten verrokkikeskustemme ratkaisuista, olipa kyseessä sitten WC-tilat, opasteet, sisustuselementit, keinot torjua ilmastonmuutosta, kuluttajapalvelut tai vuokralaisyhteisön osallistaminen. 

Tietoa on siirtynyt myös toiseen suuntaan. Esimerkiksi Tallinnan Telliskivi on alun perin saanut innoituksensa Kaapelitehtaalta. Myös Tanskan Ebeltoftissa sijaitseva Maltfabriken on käynyt hakemassa oppia omaan toimintaansa. Bratislavan Nová Cvernovkan kulttuurikeskus toi henkilöstönsä lisäksi myös paikallispoliitikkoja Helsinkiin tutustuttaakseen heidät KAAPELIn malliin, ja Calgaryn kaupungin Creative Land Trust on ilmoittanut KAAPELIn yhdeksi esikuvakseen.

Coltonin lausahdus elää ja voi hyvin siis vielä kahdensadan vuoden jälkeenkin kulttuurikeskusten kesken. Olisimme esimerkiksi kovin imarreltuja, jos joku matkisi meiltä vielä taiteilijavuokralaisten rahavakuuksien sijasta tallennetut teosvakuudet. Kopioiduksi tuleminen on ylpeyden aihe.

- Kai Huotari, KAAPELIn toimitusjohtaja