Nyheter

Uutiset 9.12.2021

Tanssin talon rakennushanke on valmis - hanke muutti Kaapelitehtaan ulkoa ja sisältä

Tanssin talon rakennushanke on valmis ja Tanssin talo avaa ovensa aikataulussa helmikuussa 2022. Samalla 30-vuotias Kaapelitehdas uudistuu merkittävästi.

Tanssin talon rakennushanke saavutti yhden päätepisteensä 25.11.2021, kun sen työmaa luovutettiin tilaajalle Kiinteistö Oy Kaapelitalolle. Viimeistelytyöt jatkuvat vielä vuoden 2022 puolelle. 

Rakennushankkeesta on vastannut Haahtela-rakennuttaminen Oy projektinjohtajana Reima Luodemäki, ja suunnittelusta ovat vastanneet yhteistyössä JKMM Arkkitehdit Oy ja ILO Arkkitehdit Oy pääsuunnittelijana Teemu Kurkela ja vastaavana rakennussuunnittelijana Pia Ilonen

- Mahtavaa, että rakennushanke on nyt valmis! Kunnallisvalituksen jälkeen olemme pysyneet aiotussa aikataulussa, ja Tanssin talo pääsee avautumaan suunnitellusti vuoden 2022 helmikuussa. Hanke tuli maksamaan 42 miljoonaa euroa, mikä ylittää budjettiarvion vain 5 %:lla. Onnistuimme onneksi suojautumaan koronan aiheuttamalta pahimmalta hintapiikiltä, Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari toteaa tyytyväisenä.

Yhteensä noin 6800 m2:n hankkeen rahoituksesta 15 milj. € tuli Jane ja Aatos Erkon säätiöltä, 9,95 milj. € Helsingin kaupungilta ja 7,25 milj. € valtiolta. Kaapelitalo kattaa 2 milj. € budjettiylityksen, jonka jälkeen yhtiön rahoitusosuus on noin 10 milj. €.

- Jotta saatoimme oikeuttaa yhtiön näin suuren panostuksen hankkeeseen, halusimme varmistaa, että lopputulos palvelee kaikkia Kaapelitehtaan käyttäjiä, Huotari täsmentää.

Vuokralaiset ja kävijät olivat mukana suunnittelussa alusta lähtien

Kiinteistö Oy Kaapelitalolle oli itseisarvo, että Kaapelitehtaan kulttuuri- ja taidevuokralaiset sekä kävijät osallistettiin suunnitteluun jo heti alkumetreiltä. Heiltä saadun palautteen perusteella 30 vuotta vanhaa kulttuurikeskusta on uudistettu merkittävästi Tanssin talon rakennushankkeen aikana.

Tammikuussa 2022 Kaapelitehtaan sisäpihalle avautuu uusi katettu Lasipihaksi nimetty aula. Siellä kävijöitä palvelee infopiste, lipunmyynti sekä Tehtaanmyymälä, joka toimii samalla sisäänkäyntinä Kaapelitehtaan kolmeen museoon. Jatkossa Lasipihalta on käynti kellarirampin kautta myös kaikkialle muualle kulttuurikeskukseen.

- 10 m korkea, 16 m leveä ja 50 m pitkä Lasipiha on uniikki tila Helsingissä. Toivomme, että siellä voidaan toteuttaa myös erilaisia installaatioita ja taideprojekteja, Kai Huotari sanoo.

Myös Kaapelitehtaan logistiikkaa on parannettu muun muassa kääntämällä lastausreittejä kiinteistön ulkokehälle sekä avaamalla tehtaan sisäisiä kulkureittejä. Kaapelitehtaan tapahtumatilojen käytettävyys ja talon vuokralaisten kulkeminen ovat oleellisesti monipuolistuneet.

Hankkeen aikana yhtiö on lisäksi uudistanut Kaapelitehtaan brändin ja visuaalisen ilmeen, julkaissut uudet www-sivut sekä avannut kahvila-, myymälä- ja tapahtumatila Kaapelitehtaan Konttorin palvelemaan vuokralaisia ja kävijöitä.

Rakennushanke muutti yhtiön toimintafilosofian

Rakennushanke on muuttanut perinpohjaisesti koko Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimintafilosofiaa.

- Ensimmäiset 25 vuotta Kaapelitalo oli puhdas business-to-business -firma. Tämän prosessin aikana olemme ymmärtäneet, että voidaksemme palvella vuokralaisiamme entistä paremmin meidän tulee ymmärtää syvällisemmin myös heidän asiakkaitaan, eli Kaapelitehtaan kävijöitä. Siksi Kaapelitalo on nyt tietoisesti ottanut suuremman vastuun kävijäkokemuksesta. Olemme myös ymmärtäneet, että meidän tulee jatkuvasti uusiutua ja päivittää toimintamallejamme vastaamaan ajan haasteita, Kai Huotari kertoo.

Näitä samoja oppeja sovelletaan myös yhtiön muissa kulttuurikeskuksissa Suvilahdessa ja N10:ssä.

Jatkossa Kaapelitehdasta kehitetään jatkuvana prosessina, joka perustuu säännöllisesti tehtäviin vuokralais- ja kävijäkyselyihin sekä pitäen huolta vastuullisuudesta ja kestävän kehityksen tavoitteista. Vuoden 2022 aikana muun muassa talon opasteita uusitaan, Turbiinisali remontoidaan, saavutettavuutta parannetaan ja lisätään uusiutuvien energiamuotojen käyttöä. 

- Kaapelitalolla rakennamme yhdessä vuokralaistemme kanssa kulttuurilla parempaa elämää helsinkiläisille, Huotari summaa.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kai Huotari, Kiinteistö Oy Kaapelitalo, kai.huotari(at)kaapelitehdas.fi, puh. 050 384 1557

***

Uudistuneeseen Kaapelitehtaaseen pääsee tutustumaan 5.1.2022 lähtien, kun uusi pääsisäänkäynti Lasipiha (Kaapeliaukio 3) avataan osana LUX Helsinki -festivaalia. Lasipihalla nähdään Ville MJ Hyvösen teos Fragments 5.-9.1.2022. Lisäksi Tanssin talon aulassa on nähtävillä Eetu Huhtalan interaktiivinen valoteos Toinen, joka jää pysyväksi osaksi Tanssin taloa.

Tanssin talon avajaiset ovat 2.2.2022.

Lue lisää rakennushankkeen taustoista: www.tanssintalorakentuu.fi

Kuva: Tanssin talon rakennushanke on valmis. Julkisivun viimeisetkin suojamuovit poistetaan ennen Tanssin talon avajaisia. / Daniel Torsell, Eficic Oy.

Se även:

Fastighets Ab Kabelhuset grundades i 1991. Alla våra kulturcentrumen är fulla av berättelser och hyresgäster inom den kreativa branschen.

Söker du evenemangs-, kontors- eller arbetsutrymme?